Jäsenhuone|Työhuone

Vapaapainin SM 2011

Petra Olli mestaruuteen

Lappajärven Veikkojen Vimpelissä järjestämä naisten ja miesten vapaapainikisa sai järjestävän seuran kannalta arvoisensa lopun, kun oman seuran Petra Olli taisteli tiensä kisan viimeisessä ottelussa Suomen mestaruuteen. Petra Olli otteli sarjassa naiset 55 kiloa.

17-vuotias Petra kulki  voitosta voittoon. Ensin kukistui harjoittelukaveri Seinäjoen Painimiesten Jenna Hautala kolmannessa erässä. Jenna vei jaksovoiton ensimmäisestä erästä luvuin 1-0, mutta Petra hoiti seuravat erät kotiinpäin. Toinen ottelu Haukiputaan Heiton Tiina Vainionpäätä vastaan oli tiukka, mutta Petra selvitti sen kahdessa erässä.

Finaalivastukseksi asettui Ilmajoen Kisailijoiden Tiina Ylinen. Tiina tunnetaan kovana taistelijana ja omaa jo meriittejä aikuisten sarjoista. Ensimmäisen erän vei Tiina luvuin 1-0. Toisessa jo näytti siltä, että kokeneempi Ylinen kuittaa mestaruuden johtaen 1-0. Erän aivan viimeisillä sekunneilla sai Petra puristettua tarvittavan yhden pisteen ja vei erävoiton. Viimeinen erä oli tiukkaa rutistusta molemmilta, mutta lopulta sen vei Petra luvuin 2-5.

LaVe:n toinen edustaja Matias Savola sijoittui kuudenneksi sarjassa miehet 60 kg.

Tulokset LaVe

Naiset 55 kg (Vinhalli Oy)
 1.Petra Olli LaVe
 2.Tiina Ylinen IK
 3.Tiina Vainionpää HaHe
 4.Jenna SihtolaHPM
 5.Jenna Hautala SPM
 6.Julia Haapoja VVV

Miehet 60 kg (Lappajärven kunta)
 1.Anvar DamlatzhanovHPM
 2.Ville LehtikangasViVo
 3.Jarmo Hyytiäinen ViVo
 4.Ronny Rännälä EsU
 5.Juuso Latva-Kiskola VVV
 6.Matias Savola LaVe

Kaikki tulokset

Kuvia LaVe

Kuvia kisoista